... mä päätin että jatkossa ajetaan vain ja ainoastaan flättipolkimilla!

Ostettiin kaverin kanssa talveksi alehyllystä FiveTen Freeriderit ja flättipedaalit. Ajatus oli talvi ajella noilla. Onhan se paljon helpompaa kun liukkaalla saa jalat tarvittaessa nopeasti maahan.

Olen ajanut lukkopolkimilla jo noin kymmenen vuotta. Alkuunhan niiden kanssa oli metsässä kyljellään tosi usein, mutta en edes muista koska olisin viimeksi kaatunut lukkopolkimien vuoksi metsässä. Eli se on jo selkärangassa!

No nyt kun hyppäsin flättipolkimiin niin kylläpä tuntui vaikealta. Jalat irtosivat polkimista joka hypyssä ja teknisten ylämäkien ajo ei tuntunut onnistuvan millään. Ajattelin kuitenkin, että ajetaan nyt jonkin aikaa ja katotaan tottuuko noihin.

4 kuukautta ajoa takana ja tein päätöksen, että myyn spedukengät ja polkimet pois ja satsaan flätteihin.

Fläteillä on pitänyt koittaa keskittyä ajamaan niin, että jalat eivät irtoa polkimilta. Se on vaatinut ja vaatii edelleen paljon duunia. Eli pitää huolehtia käsien ja jalkojen yhteistyöllä pitämään pyörä miehessä kiinni. Mitenköhän tuota kuvailisi? Samaan tyyliin kuin sellaisella kengurukepillä hyppiessä. Esimerkiksi bunny hop vaatii kyllä vielä duunia. Nyt huomaa kuinka paljon sitä on huijannut lukkopolkimilla bunny hopissa.

Aivan uutta itseluottamuksen tuntua on tuonut se, että flättikengillä ja polkimilla saa kantapäät tiputettua alamäissä ja pahoissa paikoissa kunnolla alas. Se antaa todella hyvän "tatsin" ajoon. Kun olen kokeillut tätä samaa speduilla niin muutaman kerran on irronnut ratkaisevalla hetkellä jalka polkimesta ja myös tuntuma polkimeen on kuin laakereilla lepäilisi.

Mulla on polkimina Shimano Saintit ja piikit olen ruuvannut pitkiksi. Aluksi pelotti aivan sairaasti, että missä kunnossa sääret pedal bitejen jälkiltä. Onneksi vielä ei ole mitään pahoja osumia tullut. 

Pito on aivan uskomaton! Varsinkin Fiveten Freeriderien kumiseos on niin pehmeää, että kenkä liimaa todella hyvin kiinni polkimeen. Välillä tuntuu jopa, että liian hyvin kun speduista tuttu "float" puuttuu. Jos haluaa muuttaa jalan asentoa polkimella niin jalkaa pitää hieman nostaa.

Freeriderit olivat lestiltään hieman liian leveät minulla ja ostin tilalle vähän käytetyt Shimano AM7:t. Ensimmäisten ajojen perusteella meinasin laittaa Shimanot heti myyntiin.

flat.jpg

Syy outoon tuntumaan löytyy pohjan kuviosta ja kumiseoksesta. Freeridereissa polkimen piikki uppoaa sisään pehmeään pohjakumiin kun taas Shimanoissa piikit jäävät kuvion väleihin. Freerider on kuin liimattu ja Shimanossa on pieni floatti. Nyt kun olen ajanut Shimanoilla olen oppinut luottamaan, että kyllä ne piikit purevat sinne pohjaan vaikka siinä tuntuukin pientä elämistä.

Flättien myötä myös polvikivut ovat tipotiessään. Voi olla, että spedujen klossit ovat olleet minulla väärässä kulmassa tai jotain sellaista.

Näillä siis lähdetään kesään. Ekaa kunnon pedal biteä odotellaan. Kovasti tekisi mieli ostaa säärisuojalliset polvisuojat. Valtaosa niistä on vaan turhan HC kamaa normaali treiliajoon.

Lupaan laittaa kuvan tänne ensimmäisestä säärenraastosta.