Oikeaoppinen valmistautuminen sunnuntain kisaan alkaisi varmaan jo alkuviikolla. Ei kovia treenejä ennen kisaa ja kunnon hiilaritankkaus päälle. No vaatiiko 2 tunnin kisa tuollaista valmistautumista? Omalta osaltani olen huomannut ettei siitä ainakaan haittaa ole.

​Tällä kertaa tankkaus ei ihan mennyt optimaalisesti. Viikolla tuli syötyä kaikkea epäterveellistä. Lauantai alkupäivä meni jalkapalloturnauksessa. Sitten hirveässä nälässä sukulaisten luo kyläilemään. Savuporopastaa ja muita herkkuja tuli vedettyä oikein olan takaa. Sitten viimeistely irtokarkeilla. Ilta meni muutenkin vähän pitkäksi.

Aamulla nokka kohti Lahtea. Olo väsynyt ja juuri sellainen kuin ylensyönnin ja herkuttelun jälkeen yleensä on. Vähän mietin, että tuleeko tästä yhtään mitään tänä vuonna.

Paikan päällä ilma oli aurinkoinen, mutta aamulla tuuli teki siitä yllättävän viileän. Lämpötilan noustessa tuuli olikin sitten jo positiivinen asia.

Lämmittelyssä huomasin, että etujarru vinkuu ihan sikana ja tehot vähän kadoksissa. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin huutavat jarrut. No se on vähän myöhäistä tuossa vaiheessa enää suuremmin korjailla. Piti valita käynkö jännäpissalla vai yritänkö keskittää etujarrun uudelleen. Valitsin etujarrun ja ajattelin et kusihätä on hyvä motivaattori ajaa kovaa.

​Hyökkäsin muiden perässä lähtökarsinaan heti pitkän Finlandian lähdön jälkeen ja asettauduin karkeasti 40-50 tienoille. Kuulutuksen mukaan lähdössä mukana kaikenkaikkiaan 151 kuskia. Siinä sitten kuikuiltiin hermostuneena onko tuttuja naamoja, millaista kalustoa on kullakin ja vähäteltiin omaa kuntoa vieruskaverin kanssa. Bongasin toisesta lähtörivistä kuskin jonka vierestä lähdin viime vuonna. Ajattelin, että jo on kaveri jäätävässä kunnossa kun tuossa porukassa uskaltaa lähteä liikkeelle

​MINUUTTI!- huuto kaikui kaiuttimista... Klik, klik, klik kuuluu ympärillä. Sykkeet odottaessa 140... AJA!

Lähdössä muutaman ohi. Joku kaatui vasemmalla sisäkurvissa kun tangot ottivat yhteen (ei minun tankoni). Lyhyelle ylämäelle käännyttäessä meno tyssäsi ja jotkut joutuivat jalkautumaan. Pääsin kuittaamaan siinä noin viisi pyörää. Sitten kovaa vauhtia mutkien kautta jyrkälle metsäylämäkiosuudelle. Sykkeet hakkaa maksimia. Muutamia ohituksia puolin ja toisin. Aloin jäämään metsätie osuuksilla edelläolijoista, ei vaan jaksanut. Polkuosuuksilla sain taas samat tyypit kiinni ja jouduin jopa laahaamaan jarruilla siinä porukan perässä.

Jossain 7 kilsan kohdalla ajoimme lyhyen pätkän parin muun kanssa harhaan. Siinä meni varmaan minuutti ekstraa. Vähän sen jälkeen tuli hirveä ruuhka. Siinä kymmenisen äijää talutti/seisoi odottamassa. Huutelin et mikä siellä on hätänä. Ei kukaan vastannut. Kohta oli ilmeisesti jotain uutta polkuosuutta. Kapea alamäki missä isoja kiviä. Eli siis mitä parasta ajettavaa. Joidenkin/jonkun mielestä kyseinen kohta oli näköjään ajokelvotonta. No voihan se olla, että ryhmän etummaisella on lähtenyt vauhdit pois niin se vaan tekee tuon ruuhkan.

Mäkihyppymäen ylämäessä tuli selkä edellä vastaan tutunnäköinen kaveri. Se sama joka lähti toisesta rivistä. Taisi olla liian kova kyyti siinä porukassa. Meno näytti sen verran tahmealta.

Kisan keskivaiheilla ei tapahtunut mitään mainittavaa. Polkemisosuuksilla jäin porukalle ja teknisimmissä paikoissa ja alamäissä sain samat herrat kiinni. Onhan se ihan eri vetää alamäkikivikkopolkua enskapyörällä hissitolppa alhaalla kuin 29 hardtailillä jossa satulat taivaassa.

Ekat kramppituntemukset reisissä ja pohkeissa jossain 25-26 km kohdalla. Ei kuitenkaan mitään pahoja. Tiirismaan nousussa jouduin jalkautumaan ja yleensä siinä minulla krampit ovat iskeneet oikein kunnolla. Nyt ei mitään pahoja tullut. Muutamat vauhdikkaat hiekka/kivikko alamäet olivat pahasti kuluneet urille. Ajoin ne silti aika kovaa ja meinasi tulla muutaman kerran vähän tiukkoja tilanteita kun ei vaan pyörä enää kääntynyt. Tuntui kuin olisi ollut kuulalaakereita renkaiden alla. Parit kurvit vedettiinkin kunnon mototyyliin sisempi jalka maassa.

Hissinousu - puoliksi ajaen, puoliksi tunkaten. Tein siihen nousun loppuun hienon tunkkausohituksen ja pääsin hyvin liikkeelle alamäki osuudelle. Alamäet vedin niin täysillä kuin uskalsin ja sain turvallisen eron takaa tulevaan. Viimeinen Messilän lastenrinteen mäki väkisin ylös. Aika voittaja olo!

Mittaa reitillä oli noin kilometri enemmän kuin viime vuonna, joten aikavertailu on turhaa. Laskeskelin 2014 ja 2015 TOP10:n keskiarvo aikoja niin noin 11 minuuttia on menty hitaammin kuin viime vuonna. Eihän tuo tietenkään koko totuus ole. Voi olla, että viime vuonna on ollut kovempi taso tms. 

Oma aika parani viime vuodesta noin 4 minuuttia, kärjelle jäin 33 minuuttia (2014 jäin 46 min). Stravan mukaan 9 Personal recordia ja 3 toiseksi parasta aikaa.

Kisa siis meni omalta osalta aikalailla hyvin. Ei tullut paljoa mokailtua. Ehkä olisin voinut hieman vielä lisääkin puristaa. Nyt tuli pikkasen säästeltyä voimia lopun mäkiä varten.

Reitti oli mukava ja keli mitä parhain. Pyörän kanssa ei ollut mitään ongelmaa ja kuskikin jaksoi hyvin. Onnistunut retki kaikenkaikkiaan.

​